Tag Archives: Varusteet

Oma haarniska on tärkeä osa matsaajaa, sillä se sopii päälle paremmin kuin lainahaarniska, on mukavampi ja tiedät onko se ehjänä ennen tapahtumaa.
Haarniskassa tulee turvallisuuden lisäksi kiinnittää huomiota varusteiden ulkonäköön ja ylläpitää näin lajin keskiaikaista henkeä. Modernit suojavarusteet tulee peittää, esimerkiksi tunikalla.

Kuva: Jukka-Pekka Toivonen  Kuva: Jukka-Pekka Toivonen

Pää:

Kypärän tulee olla vähintään 1,6mm peltiä (mutta sen kannattaa olla vähintään 2mm) ja suojata koko pää kasvot mukaanlukien. Kasvoissa voi olla ristikko (kutsutaan myös grilliksi), jonka tankojen paksuus tulee olla vähintään 4,8 mm. Kypärässä ei saa olla niin isoja aukkoja, että siitä menisi läpi 25,4mm halkaisijaltaan kokoinen pyörötanko.
Kypärän voi tehdä itse, helpoimpia malleja on Great Helm taikka Spangenhelm.
Halvimmat kaupalliset kypärät ovat hinnaltaan alkaen n. 100 euroa (great helmit) tai 150 euroa (bascinettit). Yleensä kuitenkin halvoissa kypärissä joutuu hieman tekemään muutoksia, kuten leukaremmissä taikka visiirin kiinnityksessä.

kypara  Kuvassa vasemmalta: tilaustyönä tehty kypärä, edullinen valmiskypärä, itse tehty kypärä.

Kaula:
Kaulassa ja niskassa (mukaanlukien solisluut) tulee olla joko 1,2mm peltiä tai 4,3mm kovettua nahkaa ja pehmuste näiden alla.
Kaulasuojassa tulee ottaa huomioon kypärä. Korkealle jäävä kypärä tarvitsee korkean kaulasuojan, jottei kaulaa jää suojaamatta.

Torso:
Munuaiset ja alimmat kylkiluut tulee suojata 1,2mm pellillä tai 4,3mm kovetetulla nahalla.
Kuitenkin suositeltavaa on suojata enemmänkin torsosta. Helppo ja suojaava vaihtoehto on tehdä coat-of-plates, esimerkiksi wisby plates. Toinen helppo vaihtoehto on suojata munuaiset ja alimmat kylkiluut modernilla munuaisvyöllä ja laittaa muuten torsoa suojaamaan gambeson ja rengaspaita.

wisby  Kuvassa harrastajan itsensä tekemä coat-of-plates -haarniska.

Kädet:
Kyynärpää, ranne, kämmen ja sormet tulee olla suojattuna. Kilvellä taistellessa kilven sisällä voi olla basketti suojaamassa kättä. Keskikupurakilvellä sormet on suojassa kupuran sisällä. Keppissä voi olla myös baskettikori suojaamassa sormia. Muilla aseilla voi käyttää teräksestä valmistettuja rukkasia, eli gauntletteja. Kyynärpää ja ranne pitää olla suojattuna joko vähintään 1,2mm pellillä tai 4,3mm kovetetulla nahalla. Tämän lisäksi on todella suositeltavaa käyttää jotain suojaa kyynärvarressa.
Halvimmat koko käden suojat kyynärvarresta olkavarteen maksavat n 100e. Halvempi tapa siis on tehdä joko itse splintti-malliset suojat ja kyynärkuppi (tai ostaa se erikseen. n. 30e hintaan) tai ostaa jääkiekko- tai motocrosssuojat, jotka suojaavat kyynärpään luun myös sivulta.
Polvet pitää olla suojattu 1,2mm pellillä tai 4,3mm kovetetulla nahalla. Reidet kannattaa suojata, sillä sinne tulee alussa paljon osumia.
Reidet ja polven suojaavat peltihaarniskat maksavat noin 100 euroa uusina. Sporttiset suojat, kuten jääkiekko tai motocross suojat on noin puolet halvempia. Säästää voi myös sillä, että tekee reidet vaikka splintteinä ja hankkii vain polvikupit n. 50 euron hintaan.
Näiden lisäksi tarvitset vielä alapäänsuojan, jääkiekkosuoja riittää sääntöjen mukaan, mutta kannattaa hankkia kamppailulajeissa käytettävät alasuojat (löydät hyvin varustelluista urheiluliikkeistä).

 

Jos hinnat kuulostavat suurilta, niin käytettynä haarniskan voi saada parhaillaan alle sadan euron.

Vaikka monissa suojissa tarvitaankin 1,2mm peltiä, niin suositellaan käytettävän 1,5mm peltiä, sillä se kestää paremmin eikä mene niin helposti lommoille. Alumiinia käytettäessä 1,2mm terästä vastaa väh. 1,9mm alumiini (kypärässä alumiini ei käy). Iskunkestävät muovit pitää olla yhtä kestäviä kuin 1,2mm pelti. Kovetetun 4,3mm vahvuisen nahan sijaan voi käyttää haarniskassa kahta kerrosta kovettamatonta.

Keppi on ensimmäinen varuste jota tarvitset treenaamiseen, oli se sitten kaverin kanssa taikka yksin harjoitteluun pellitreeninä.

Rottinkikepin vähimmäispaksuus pitää olla 31.8mm teippien kanssa.
Sahaa aluksi rottinkisalosta sopivan pituinen keppi itsellesi. Sopiva pituus riippuu käyttäjän mieltymästä, mutta yleisin ohjenuora on, että kepin kärki ei saa yltää maahan kun keppiä pidetään kädessä.

Vuole kahvaosa soikioon muotoon, jotta keppi on mukavampi pitää kädessä. Hio tämän jälkeen kahva ja kepin pistokärjestä hieman rottinkikepin pään reunoja pyöreämmäksi (tämän ei tarvitse olla kuin ihan millin alueelta), näin keppi ei heti reunoista ala rispaantua.

kahva

Teippaa hankkimasi basketti keppiin. Yleisin baskettimalli on muovinen kaupallinen malli, mutta voit myös tehdä oman ns. häkkibasketin, joka on hitsattu terästangoista kasaan.
Laita basketti kiinni ylä- ja alaosassa olevista siivekkeistä kevyesti lasikuituteipillä. Tämän jälkeen ota kaksi n. metrin pituista pätkää lasikuituteippiä ja kieritä ne ”naruksi”, niin että liimapuoli jää ulospäin.

teippinaru

Kieritä ja sido tiukasti kyseisillä naruilla basketin ylä- ja alaosan siivekkeet, niin että yläosasta naru menee myös siivekkeen yli kepin päälle.

teipattu

Tämän jälkeen laita vielä teippiä tiukasti siivekkeiden päälle.

Tämän jälkeen kieritä kepin lyömäosan ympäri spiraalin muodossa lasikuituteippiä ylhäältä alaspäin niin, että teipin reuna menee aina ylemmän kierroksen päälle. Kun koko keppi on kärjestä baskettiin asti teipattu aloita uusi kerros ylhäältä ja kieritä sitä kepin puoliväliin.

11807063305_7d4efe0e19_c

Tämän jälkeen vedä muutama teipinpätkä kärjen yli ristikkäin ja teippaa vielä kepin ympäri kärjen kohdalta, niin ettei kärjen yli menevät teipit irtoaisi niin helposti.

Pistokärki ei ole pakollinen, mutta sitä ilman ei voi pistoja käyttää.
Leikkaa kepin muotoisia paloja retkipatjasta, katso ettei paloista tule liian kapeita, sillä kepin kärjen tulee olla vähintään 31.8mm halkaisijaltaan. Jos käytät perinteistä vihreätä retkipatjaa (6mm paksua) tarvitset neljä kerrosta tätä. Kärjen tulee painua kasaan vähintään 12.7mm verran. Teippaa neljä kerrosta retkipatjaa ristikkäin kärjen yli menevillä teipeillä ja tämän jälkeen laita vielä kepin ympäri teippiä spiraalissa niin, että teippi kiertää myös pistokärjen ympäri. Tähän voi käyttää hieman reilummin teippiä, sillä pistokärjet tuppaavat menemään helposti rikki.

Teräteipit tulee olla erivärisiä kuin kepin teippaus, sen on siis erotuttava muusta kepistä. Halpa ja helppo tapa on käyttää erkkaa eli mailateippiä (sitä mitä jääkiekkomailoissa käytetään). Tätä löytyy myös muun värisenä kuin mustana. Toinen vaihtoehto on käyttää värillistä ilmastointiteippiä.

Teräteippi laitetaan siihen missä miekassa olisi terä, eli kepin etuterässä basketista kohti kepin kärkeä ja jatkaen sen yli takaterää pitkin baskettiin. Tämän jälkeen laita pistokärjen yli toinen teipinpala ristiin teräteipin kanssa niin, että teippi jatkuu n. 4cm kärjestä alaspäin. Tämän jälkeen pyöräytä teippiä vielä kepin ympäri pistokärjen teipin alareunan kohdalta.
Jos kepissä ei ole pistokärkeä, ei sen kärjen yli saa mennä teippiä, eli tällöin etuterä ja takaterä tehdään erikseen ja yläosaan laitetaan lasikuituteippiä kepin ympäri vahvistamaan teräteippien pysyminen.
Esimerkkikuvassa alla on lasikuituteipin päälle laitettu ilmastointiteippiä ulkonäköä kohentamaan, tämä ei ole kuitenkaan kauhean yleistä. Keltainen teippi kuvassa on teräteippi.

11807471354_163a29ea32_c

Kepeissä kuuluu olla rannelenkki tai sormilenkki. Rannelenkiksi kelpaa naru, joka on sidottu keppiin kiinni basketin sisäpuolelle ja se muodostaa lenkin joka laitetaan ranteeseen.
Sormilenkissä käytetään pientä palaa nahkaremmistä niin, että se teipataan kahvaan basketin sisään etuterän puolelle taitettuna kaksinkerroin, niin että se muodostaa lenkin. Remmin päät siis osoittavat kohti kepin kärkeä ja niiden päältä kieritetään teippiä kepin ympäri ja näin sidotaan lenkki paikoilleen. Sormilenkkiin tarvitsee mahtua vain etu- ja keskisormi.

Jos käytät rottingin sijaan kepin materiaalina pp-tankoa (natural), laita ennen lasikuidun teippausta alimmaiseksi kerrokseksi ilmastointiteippiä, sillä lasikuituteipissä on heikompi liima ja polypropeeniin tarttuu muutenkin huonommin teipit.